torstai 5. kesäkuuta 2014

Valmistujais- ja Ylioppilaskortteja

Heipä hei taas!

Kesä on alkanut ja mukavan lämmintä. Tekee mieli puuhailla niin monenlaisia asioita niin ulkona kuin sisälläkin. Löysin taas netin hienosta maailmasta hyviä ideoita tehdä kortteja. Oikein sormia syyhyttää päästä kokeilemaan kaikkea. Noh maltilla kuitenkin, koska käteni ei kestä hirveitä määriä kerrallaan. Tässä postauksessa on valmistujais- ja ylioppilaskorttien lisäksi muutama valokuva ja onpa välissä äitienpäiväkorttikin. Nautiskelkaahan kaikki kesästä ja sen iloista.





Äitienpäiväkortti Omalle muumimammalle





 


Vaikka olen orvokki pieni ja hento,
niin on varteni luja ja rento.
Ei ihmiset minua aina huomaa,
vaan tallaa jalan alle.
Silti nostan pääni reippaasti ylös.
Jatkan matkaa taas vahvempana.
Vaikka olen orvokki pieni ja hento
niin periksi en tahdo antaa.
Vastoinkäymiset polkuja mutkistaa,
niistä vain oppia tulevaisuuteen saa.
älä jää liikaa murehtimaan,
elämä eteenpäin kantaa.
Ottakaa minusta mallia siis,
pitäkää ystävistä ja läheisistä kiinni.
-L.K-















Tuoksuu tuomen aukeava kukka,
Liehuu keveässä tuulessa tukka.
Lentää pääskynen kohti kesää,
tekee peipponen omaa pesää.
Taivas sinisenä hohtaa,
Aurinko lämpöään hohkaa.
Puhkeaa luonto vihreään verhoon,
Linnut liittyvvät kesän laulukuoroon
-L.K-

tiistai 6. toukokuuta 2014

Onnittelukortteja ja synttärikoristeita

No niih taas tuli hiukan taukoa tässä bloggamisessa. Pääsiäinen ja Vappukin meni jo.  Kuvat on ootelleet koneella jo tovin, mutta en ole saanut aikaiseksi laittaa niitä tänne. Nytpä niitä sitten tulee. Kaikenlaista on tässä tullut puuhailtua sen mitä käsi on sallinut. Opiskeltua ainakin. :) Eräs projekti on kesken, josta sitten lisää myöhemmin kun saan sen valmiiksi. Äitienpäiväkortit olisi seuraava juttu tässä tämän viikon aikana mikä on suunnitteilla. Kesä on tulossa ja tietysti valmistujais- ja ylioppilaskortitkin alkavat olemaan ajankohtaisia. Niihimpä täytyykin kehitellä jotain ideaa tässä. Niistäkin pääsette lukemaan sitten myöhemmin. Nauttikaahan kaikki auringosta paisteesta ja kesän tulosta. :)

Synttärikoristeita






Origamihiirikortti


Kirjakerhon lehdestä leikatut Minni ja Mikki, itse piirretyt kukat ja leopardit.
Vihreä tausta on itse värjättyä paperia.

Itse piirretty tatty teddy


Kortti ystävälle





Heppatytön kortti

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kaikenlaista jos jonkinmoista

Tässä postauksessani on hiukan sekalaisesti töitäni. Pidän solmeilusta ja nauhojen punomisesta kaiken muun askartelun lisäksi. Tosin niitä tulee harvemmin tehtyä. Tässä kuitenkin muutamia sellaisia kuvia. Löytyypä tästä postauksesta villasukatkin. :)

Tämän korusarjan tein sisareni ylioppilasjuhliin. Sarjaan
kuuluu siis ranne- ja kaulakoru.

Ystävyysnauhoja

Kolmas koru edestäpäin on lapsuuteni aikaisista helmistä tehty.
Koru meni rikki aikoinaan rikki mutta säästin helmet ja nyt sitten kokosin
niistä rannekorun.


Tämän ruusukorun tein rakkaan enoni hautajaisiin.

 Villasukat kummityttärelleni lapasten kera.






Ensimmäinen verkkokoru jonka tein.


perjantai 28. maaliskuuta 2014

Sydämiä

Kohta on tää maaliskuukin jo mennyt. Nopeaa menee aika.
Paljon on ollut ideoita blogiin laitettavista jutuista mutta hieman ollut päätösvaikeuksia
päättää mistä jatkaa niin on täytynyt hieman  mietiskellä. Niin ja kuvien lataaminen on hieman
ollut hidasta. Nyt olen kuitenkin saanut kuvat koneelle ja voin jatkaa postailua. Tässä postauksessa
on sydänaihe. Ystävänpäivä meni jo mutta kuuluvathan sydämet muuallekin kuin vain ystävänpäivään.
Joten sydämellistä viikonloppua kaikille! :)







Tämän avaimenperän tein ystävälleni ystävänpäivälahjaksi