torstai 3. heinäkuuta 2014

Kukkia!

Heipparallaa!


Jotenkin minun  viimeaikaiset tekeleeni ovat sattuneet olemaan kukka-aiheisia. Lieneekö kenties siksi, että niitä on varsin helppo piirrellä vähän mihin vain ja ne sopivat monenlaiseen korttiin ja muuhun koristeluun.
Osasta on tulossa korttimateriaalia, joten tulette näkemään niitä myös valmiissa askarteluissa mutta tässä niitä raakaversiona. Sää on ollut hieman sateista ja jonkin verran kylmää joten sisällä on tullut oltua aika paljon. Sadepäivien ratoksi sitten keksitäänki uusia ideoita ja toteutetaan niitä. Jatkoa bloggailuun voittekin odotella taas pian. :)



Ensimmäiset kolmiulotteiset paperikukat jotka olen tehnyt













Silkkipaperi krysanteemeja.
´´

Nämä kukat on ensin leimattu leimasimella ja
sen jälkeen väritetty tussilla




Nämä kukat on paperisabluuna kirjasta ja kukista on tarkoitus leikata
sisus pois paperiveitsellä, mutta muokkasin ohjetta ja vain väritin kukat.
Nämä tulevat olemaan kortin kulmakoristukset.




Nämä ovat tylsän hetken tekeleitä. Ääriviivat on piirretty
ensin kuitukärkikynällä ja sen jälkeen keskusta maalattu vesiväreillä.







torstai 5. kesäkuuta 2014

Valmistujais- ja Ylioppilaskortteja

Heipä hei taas!

Kesä on alkanut ja mukavan lämmintä. Tekee mieli puuhailla niin monenlaisia asioita niin ulkona kuin sisälläkin. Löysin taas netin hienosta maailmasta hyviä ideoita tehdä kortteja. Oikein sormia syyhyttää päästä kokeilemaan kaikkea. Noh maltilla kuitenkin, koska käteni ei kestä hirveitä määriä kerrallaan. Tässä postauksessa on valmistujais- ja ylioppilaskorttien lisäksi muutama valokuva ja onpa välissä äitienpäiväkorttikin. Nautiskelkaahan kaikki kesästä ja sen iloista.





Äitienpäiväkortti Omalle muumimammalle





 


Vaikka olen orvokki pieni ja hento,
niin on varteni luja ja rento.
Ei ihmiset minua aina huomaa,
vaan tallaa jalan alle.
Silti nostan pääni reippaasti ylös.
Jatkan matkaa taas vahvempana.
Vaikka olen orvokki pieni ja hento
niin periksi en tahdo antaa.
Vastoinkäymiset polkuja mutkistaa,
niistä vain oppia tulevaisuuteen saa.
älä jää liikaa murehtimaan,
elämä eteenpäin kantaa.
Ottakaa minusta mallia siis,
pitäkää ystävistä ja läheisistä kiinni.
-L.K-















Tuoksuu tuomen aukeava kukka,
Liehuu keveässä tuulessa tukka.
Lentää pääskynen kohti kesää,
tekee peipponen omaa pesää.
Taivas sinisenä hohtaa,
Aurinko lämpöään hohkaa.
Puhkeaa luonto vihreään verhoon,
Linnut liittyvvät kesän laulukuoroon
-L.K-

tiistai 6. toukokuuta 2014

Onnittelukortteja ja synttärikoristeita

No niih taas tuli hiukan taukoa tässä bloggamisessa. Pääsiäinen ja Vappukin meni jo.  Kuvat on ootelleet koneella jo tovin, mutta en ole saanut aikaiseksi laittaa niitä tänne. Nytpä niitä sitten tulee. Kaikenlaista on tässä tullut puuhailtua sen mitä käsi on sallinut. Opiskeltua ainakin. :) Eräs projekti on kesken, josta sitten lisää myöhemmin kun saan sen valmiiksi. Äitienpäiväkortit olisi seuraava juttu tässä tämän viikon aikana mikä on suunnitteilla. Kesä on tulossa ja tietysti valmistujais- ja ylioppilaskortitkin alkavat olemaan ajankohtaisia. Niihimpä täytyykin kehitellä jotain ideaa tässä. Niistäkin pääsette lukemaan sitten myöhemmin. Nauttikaahan kaikki auringosta paisteesta ja kesän tulosta. :)

Synttärikoristeita






Origamihiirikortti


Kirjakerhon lehdestä leikatut Minni ja Mikki, itse piirretyt kukat ja leopardit.
Vihreä tausta on itse värjättyä paperia.

Itse piirretty tatty teddy


Kortti ystävälle





Heppatytön kortti